Hoitosopimuksen ehdot 2025

1. Kaksi allekirjoitettua sopimusta

  • Koirahoitola (jatkossa hoitola) ja asiakas saavat omat kappaleensa allekirjoitetuista sopimuspapereista.
  • Molemmat osapuolet vakuuttavat tutustuneensa sopimuksen sisältöön ja ehtoihin sekä hyväksyvänsä ne allekirjoittaessaan sopimuksen.

2. Hoitosopimuksen sisältö

Hoitolalta koira saa:

  • ruoka- sekä juomakupin, pyyhkeen sekä tarvittaessa makuualustan.

Koira tarvitsee mukaan:

  • ehjän pannan/valjaat sekä hihnan, omat ruuat ja mahdolliset lääkkeet. Suosittelemme ottamaan myös jonkinlaisen makuualustan, jossa on tuttu tuoksu.

Hoitolalla koirilla on omat huoneet.

Koiran ruokinta sen omalla ruualla sopimuksen mukaisesti.

Koiran ulkoilutus vähintään kolme kertaa vuorokaudessa remmissä ja/tai maneesissa/hallissa.

Koiran perustarpeista, yleisvoinnista sekä siisteydestä huolehtiminen.

Huoneen siisteys ja päivittäinen veden vaihtaminen.

Muut ostetut palvelut tai sovitut toimenpiteet, kuten koiran lääkitseminen sille määrätyillä lääkkeillä asiakkaan ohjeiden mukaisesti.

Kuulumiset WhatsAppin kautta asiakkaan niin toivoessa.

3. Hoitolan vastuu ja oikeudet

Hoitola noudattaa sopimukseen kirjattuja ehtoja sekä huolehtii hoitokoirasta parhaan kykynsä mukaan.

Hoitola pesee vain omat kuppinsa, pyyhkeensä, makuualustansa ja lelunsa asiakkaan tavaroiden vaurioitumisen välttämiseksi.

Hoitola pitää asiakkaan ajan tasalla koiraa koskevissa, normaalista poikkeavissa tilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi vahingot, sairastumiset sekä
ongelmakäyttäytyminen. Edellä mainituista tiedotetaan viipymättä, kuitenkaan koiran terveyttä vaarantamatta.

Koiran sairastuessa tai loukkaantuessa on hoitolalla oikeus viedä se eläinlääkäriin saamaan hoitoa. Eläinlääkärikulut sekä lääkkeet maksaa asiakas, ellei vahinko ole selvästi hoitolan työntekijän aiheuttama.

Hoitolalla on voimassa oleva vastuuvakuutus mahdollisia hoitolan työntekijöiden aiheuttamia vahinkoja varten. Koiran vahingoittuessa, kadotessa tai menehtyessä hoitolan työntekijän aiheuttaman toiminnan seurauksena, on asiakkaalla oikeus korvaukseen todellisten välittömien kustannusten mukaisesti.

Mikäli koira jätetään noutamatta sovitusti, on hoitolalla oikeus periä hinnaston mukainen korvaus yli menneeltä ajalta. Mikäli koira jätetään kokonaan noutamatta, on hoitolalla oikeus toimia kuin löytöeläinten kanssa. Tällöin koira toimitetaan löytöeläimistä vastaavalle taholle seitsemän vuorokauden jälkeen. Hoitolalla on oikeus olla luovuttamatta koiraa asiakkaalle ennen kuin hoitojakso sekä mahdolliset lisäpalvelut ovat kokonaisuudessaan maksettu.

4. Asiakkaan vastuu

Asiakas noudattaa sopimukseen kirjattuja ehtoja ja vakuuttaa, että hänen antamansa tiedot ovat oikein.

Hoitovaraus on sitova. Viikoille 8-9 (talviloma), 42-43 (syysloma), sekä 51–1 (joulun aika ja uusi vuosi) tehdyt varaukset tulee peruuttaa hoitojakson pituudesta riippumatta viimeistään 14 vrk ennen ensimmäistä hoitopäivää. Muina aikoina neljä päivää tai lyhyemmät hoitovaraukset tulee peruuttaa viimeistään seitsemän vuorokautta ennen ensimmäistä hoitopäivää. Myöhässä peruutetuista hoitojaksoista maksetaan 50% koko hoitojakson hinnasta.

Asiakas vastaa, että koira on terve (tarttuvat taudit) ja sen rokotukset ovat voimassa.

Mikäli koira tuodaan hoitolaan sairaana (tarttuvat taudit) tai sillä on loisia, vastaa asiakas niistä aiheutuneista hoito-, siivous- ja muista välittömistä kuluista sekä hoitolalle että muille asiakkaille. Sairas koira tulee hake pois viipymättä. Koiran käyttäytymisen kärjistyessä erittäin haastavaksi hoitojakson aikana, on asiakas velvoitettu hakemaan koiransa pois viipymättä. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi paikkojen tuhoaminen.

Mikäli koira tuhoaa hoitolan omaisuutta, on asiakas korvausvelvollinen.

Mikäli hoitojakso keskeytyy hoitolasta riippumattomista syistä, on asiakas velvoitettu maksamaan hoitomaksu täysimääräisenä.

Asiakas sitoutuu noutamaan koiransa sovittuna ajankohtana, tai sopii uudesta ajankohdasta viipymättä. Yli menevä hoitoaika laskutetaan hinnaston mukaisesti. Lähtökohtaisesti hoitojakso maksetaan koiran saapuessa hoitolaan mobilepay, tilille tai käteisellä. On huomioitava, ettei lemmikkiä luovuteta ennen kuin hoitojakson ja mahdollisten lisäpalveluiden hinta on kokonaisuudessaan maksettu.

5. Rokotukset

Rokotukset Koiralla tulee olla voimassa oleva kolmoisrokote (parvo, penikkatauti ja tarttuva maksatulehdus) sekä rabiesrokote. Suosittelemme, että koiralla on myös voimassa oleva kennelyskärokote.